Please enable Javascript
Ohita ja siirry pääsisältöön

Sitoumuksemme

Liikkumisen tekeminen tasavertaiseksi kaikille.

Tiedämme, että turvallisten paikkojen, parempien valintojen, terveydenhuollon, työmahdollisuuksien ja yhdenvertaisten oikeuksien saavuttaminen on ollut epätasa-arvoista vuosisatojen ajan. Vielä nykyäänkin liikkuminen on etuoikeus, ei oikeus.

Mutta sen ei tarvitse mennä näin. Uskomme, että liike voi olla uutta luovan muutoksen voima. Uberin olemasaolon aikana olemme todistaneet tämän kerta toisensa jälkeen. Nyt kun korona on pahentanut eriarvoisuutta eri puolilla maailmaa, on aika puhua selkeästi tavoitteestamme: tehdä liikkumisesta tasavertaista kaikille.

Tämä liittyy ydintehtäväämme: Me kuvittelemme jatkuvasti ja hellittämättä uudelleen, miten maailma liikkuu parempaan suuntaan. Näin teemme liikkumisen mahdolliseksi. Annamme ihmisille mahdollisuuden löytää joustavaa työtä. Annamme yrityksille mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita. Kuljetamme rekkalasteittain välttämättömiä tavaroita.

Emme ole aina onnistuneet. Olemme kuitenkin sitoutuneet etenemään parempaan suuntaan ihmisten ja planeetan kannalta. Kehitämme ja toteutamme ohjelmia yli 50 maassa eri puolilla maailmaa luoden vahvoja suhteita yhteisöihin maailmanlaajuisen vaikutusverkostomme kautta.

Toteuttaaksemme suuremman tavoitteemme ja tehdäksemme liikkumisesta tasavertaista kaikille pyrimme vastaamaan näihin neljään yksilölliseen, yhteiskunnalliseen ja ympäristöön liittyvään haasteeseen:

Taloudellinen voimaannuttaminen

Uskomme parempaan työhön. Yhdysvalloissa olemme puolustaneet uutta lähestymistapaa alustatyöhön, missä joustavuuden ei tarvitse tapahtua kuljettajien ja toimitushenkilöiden suojan kustannuksella. Tämä näkyy kaikkialla maailmassa, myös eurooppalaisiin alsutatyöntekijöihin liittyvässäBetter Deal -raportissmme. Uber auttaa kuljettajia ja toimitushenkilöitä saavuttamaan tavoitteensa. Kunnioitamme heitä arjen jättiläisinä.

Turvallisuus

Kun uusi koronavirus ilmaantui, mekin nousimme esiin. Osoitimme keskittymisemme turvallisuuteen jatkamalla tärkeiden asioiden kuljettamista. Tarjosimme 10 miljoonaa ilmaista kyytiä, ateriaa ja toimitusta tärkeille työntekijöille ja haavoittuville yhteisöille. Siihen sisältyi 50 000 ilmaista kyytiä niille, jotka ovat vaarassa joutua perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Sitten tarjosimme vielä 10 miljoonaa ilmaista tai alennushintaista matkaa rokotuspaikalle.

Tuemme kestävää kehitystä

Olemme matkalla kohti nollapäästöjä. Olemme sitoutuneet osaltamme varmistamaan sen, että vuoteen 2040 mennessä 100 % koko maailman matkoista tehdään päästöttömillä ajoneuvoilla tai mikroliikennevälineillä ja julkisella liikenteellä. Olemme myös sitoutuneet vähentämään kertakäyttöisten muovien määrää tekemällä Uber Eatsin ruokailuvälineistä valinnaisia. Käynnistimme sähkömoottoripyörien käyttöä Keniassa, kestäviä ravintolakampanjoita Ranskassa ja jopa uusiutuvan energian ostosopimuksen tuulipuiston kanssa Texasissa.

Oikeudenmukaisuus

Uber on rasisminvastainen yhtiö. Teimme 14 sitoumusta (ja tällä välin enemmänkin), joihin kuuluu monenlaisia toimia rasismin poistamisesta alustaltamme yhteisön tasa-arvoisuuden edistämiseen. Osana jälkimmäistä panostimme 10 miljoonaa dollaria tummaihoisten omistamien yritysten tukemiseen ympäri maailmaa. Olemme myös solidaarisia aasialaisyhteisöä kohtaan ja kehitämme aloitteita syrjinnänvastaisen koulutuksen tarjoamiseksi. Ja enemmänkin.

Lisätietoa siitä, mitä olemme tekemässä, mitä olemme saavuttaneet ja mihin sitoudumme, voit lukea tarinoistamme täältä.

Lue lisää vaikutustyöstämme

Toimenpiteemme

We focus on taking actions to have a positive 
impact in the world.

10 miljoonaa ilmaista kyytiä, ateriaa ja toimitusta

Kun maailma pysähtyi pandemian ensimmäisen aallon aikana, tarjosimme 10 miljoonaa ilmaista kyytiä, ateriaa ja toimitusta.

Naisten turvallisuus

Tarjoamme 50 000 ilmaista kyytiä ja ateriaa niille, jotka ovat vaarassa joutua väkivallan ja pahoinpitelyn kohteeksi pandemian aikana.